Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Uusimäen Konepaja Ky:n perustaja
Eero Uusimäki

s. 12.01.1926, k. 06.09.2016

Eero_724_x_1021.jpg
Eero Uusimäki

  Vuonna 1953 ilmestyi outo valoilmiö Lappajärvelle, kirkonkylän jälkeen toiseksi suurimman kylän Itäkylän "Uudellemäelle", kuten paikallinen sanonta kuuluu. Siniset valokiilat halkoivat pimeää, heräävää kylää. Verhojen raosta kurkistelijat näkivät, kuinka seppä-Eeron pajan ikkunoissa ja ovenraossa välkähteli ja savusi. Tietämättömät luulivat pahan onnettomuuden sattuneen, mutta päivän mittaan selvisi, että Eero Uusimäki oli hankkinut pajaansa hitsauslaitteet. Eero osti muuntajan naapuripitäjästä, sivukylästä niinikään. Laite oli "omatekoinen" prototyyppi, jota Eero käsistään taitavana kehitti lisää rakentamalla maajohtoon säätimen, jonka avulla muuntajalla pystyi tekemään monipuolisempia hitsaustöitä. Sama laite palveli pitkään ja sitä käytettiin myös vesijohtojen sulattamiseen. Voimavirtaa ei siihen aikaan ollut joka talossa, joten sitä lainattiin: pitkällä riu´ulla nostettiin rautakoukku kaapeleineen lähimpiin avojohtoihin ja niin saatiin sähköä koneeseen. Silloinen, ja edelleen toimiva paikallinen sähköyhtiö, Vimpelin Voima, ei pitänyt tätä mitenkään pahana asiana. Pääasia että vesi virtasi paukkupakkasillakin.

  Sepän työ olikin näinä teollisen murroksen vuosikymmeninä koneiden ja laitteiden kehittyessä haastavaa, vaihtelevaa ja joskus hengenvaarallistakin. Kerran pajan pariovet lensivät "kakkosnelos-lukosta" huolimatta selälleen, kun Eero hitsasi 60-luvun lopulla Rambler-taksin bensiinitankkia. Asiakas kun ei ollut tankkia tyhjentäessään toiminut aivan sepän ohjeiden mukaan, niin seurauksena oli räjähdys, josta Eero onneksi selvisi pienin palovammoin.

  Metallialan yrittäjän taipaleella tarvittiin monenlaista tietämystä, joten Eero aloitti opinnot ensin Äänekosken mieskotiteollisuuskoulussa 1949 ja sen jälkeen valtion maatalousseppä-koulussa Ypäjällä. Suoritettuaan molemmat koulunsa niiden priimuksena kiitettävin arvosanoin Eero toimi seppänä Jalasjärvellä ja Lapualla kunnes rakensi omin varoin, pankki kun ei hakijan köyhyyteen vedoten myöntänyt lainaa, ensimmäisen oman pajansa kotipihalleen Nyy-Ammesmäelle eli Uusimäelle. Paikalle, jossa Eevertille ja Senjalle oli syntynyt tammikuun 12. päivänä 1926 poikalapsi, tuleva maatalousseppä ja metallialan yrittäjä, joka ei koskaan tulisi tuntemaan omakseen sanaparia "antaa periksi".

 - Kouluista palattuani aloin innolla kengittää hevosia, raudoittaa rekiä ja tehdä kaikenlaista sepäntyötä. Hirsinen paja oli aika alkeellinen. Oli sentään sateensuoja, vuotavat nahkapalkeet ahjossa, viilapenkki ja alasin. Pihtejä ja muita käsityökaluja onneksi tein koulussa ja niitä on runsaasti vieläkin käyttökuntoisina tallessa, eli ikuinen takuu kuten nykyajan työkaluillekin luvataan. Pajani sai kyläläisten suosion, hevosia tuli naapuripitäjistäkin. Toimin tässä pajassa noin kaksi vuotta, tienaten mm. ensimmäiset kihlarahat joulunaluskihlojani varten, Eero Uusimäki muistelee.

paja2_1102_x_1087.jpg

  Maaseutu ja maatalous muuttuivat tuolloin nopeasti hevossahrasta, sänkiaurasta ja puukarhista pikkuvalmettiin, ferkkuun ja zetoriin, joten pajaakin oli kehitettävä. Eräs kyläläinen on muuten kertomansa mukaan joutunut purkamaan oman zetorinsa pienempiin osiin saadakseen sen ylös koneen upottua savikuoppaan. Kovalla maalla taas voimakone kasaan ja taskussa olleen bensasytkärin "kaasujen" avulla parilla zetorin potkulla takaisin kotiin. Lieneekö hiukan hyvänmiehenlisää tarinassa, mene ja tiedä...

  Mutta asiaan: Eero hankki pajaansa smirkkelin ja ahjoon sähköllä toimivan lietson. Eero rakensi itse myös konevasaran, josta isoisä tosin epäillen sanoi, että siitä tulee kolmensadan markan susi. Sen verran ne vasaran valurautaosat maksoivat silloin. Ei tullut susi siitä vasarasta, vaan palveli mm. maakunnankuulujen auranvaarnojen takojana vuosikymmeniä. Nykyisin tuo konevasara ei enää ole tuotantokäytössä, mutta toimii yhä, kuten ahjokin! Nuo auranvaarnat Eero muuten teki täysin merkkikohtaisesti sopiviksi kehittämiensä kaavojen avulla, itse auroja ei tarvinnut pajalle rahdata. Samalla periaatteellahan toimitetaan myös nykyiset JAKE Tuotteet, joten lieneekö "sukuvika"...

konevasara_1024_x_768.jpg
”Sudeksi" ennustettu konevasara. Ennustus ei osunut; koneella
taottiin lainausmerkeissä rahaa elämiseen ja lisäinvestointeihin.

  Auranvaarnoihin liittyen minulla (kirjoittajalla) on myös omia kokemuksia. Muistan jo pikkupoikana ihmetelleeni, kun Eero hitsasi puikolla vaarnaa, käänsi päänsä asiakasta kohti, nosti maskin ylös ja alkoi keskustella asiakkaansa kanssa. Ja puikko paloi kokoajan tehden saumaa juuri siellä missä pitikin! "Lankahitsarisukupolvelle" täysin saavuttamaton tilanne...

  Vanha hirsipaja kävi sitten pieneksi, ja uusi 10x15-metrinen tiilihalli kohosi tällä kertaa Ahti Karjalaisen allekirjoittaman Kauppa- ja Teollisuusministeriön avustuspäätöksen turvin vuonna 1960. Yrityksen nimeksi tuli Uusimäen Korjaamo. Tuo samainen tiilihalli toimi muuten JAKEn maalaamona aina vuoden 2005 alkuun saakka, ja mainitut pajavarusteet ovat siellä ahjoa ja konevasaraa myöten toimintakunnossa edelleen. Ja tulevat siellä myös pysymään!

Mainittakoon, että mm. hallin perustukset Eero kaivoi silloin käsin lapiolla ja rautakangella. Ja Uusimäen maaperä oli, ja on edelleen, erittäin kiviperäinen...

paja1960_1024_x_768.jpg
1960 rakennettu tiilihalli

epakeskopuristin_1024_x_768.jpg
Tämän päivän työsuojeluviranomaisen kauhistus: 
epäkeskopuristin ilman minkäänlaisia suojavarusteita.

ahjo_1024_x_768.jpg
Ahjo ja alasin. Rautaa "keittäessä" oli joskus aikaa myös istahtaa.
Tosin, Eeron tuntien vain pieneksi toviksi...

 Eero muistelee lisää: - Hankin lisää koneita. Teimme ja korjasimme maatalouskoneita, traktorin peräkärryjä ja rekiä. Kirjanpito ja kuitit tulivat mukaan kuvaan, kuten myös ensimmäiset palkatut työntekijät. Aloitimme myös autojen huolto-, korjaus- ja maalaustyöt. Saimme myös alihankintatöitä mm. Uno Wikar & Co:lta (sittemmin Oy Wikar Ab / Kronos) ja Wärtsilän Pietarsaaren tehtailta (sittemmin NokkaTume Oy).

  15 vuoden kuluttua tilat kävivät jälleen pieniksi ja kun omat pojat olivat kiinnostuneita alasta, Eero päätti laajentaa vielä kerran. Ja kohtalaisen isosti: tilaa tehtiin lisää kolminkertaisesti entisiin nähden! Syntyi nykyaikainen teollisuushalli sosiaalitiloineen, konttoreineen ja uusine koneineen. Muunmuassa levyleikkuri, särmäri ja hiekkapuhalluslaitteet, joita mitään ei lähiseudulta siihen aikaan löytynyt. Migit tulivat hitsaukseen; puikkohitsaus ei enää kelvannut, eikä romuliikkeistä ostettu rauta. Parin vuoden kuluttua Eeron eläkeiän lähestyessä alkoi sukupolvenvaihdos: yhtiömuoto muuttui avoimen yhtiön kautta kommandiittiyhtiöksi ja syntyi Uusimäen Konepaja Ky.   - Näin vaihtui sukupolvi ja päättyi minun pitkä ja vaiherikas neljä vuosikymmentä kestänyt elämäntyöni metallialan yrittäjänä. Toivon poikienkin jatkavan samanlaisella periksiantamat-tomalla sitkeydellä kuin minä olen tehnyt. Olen myös kiitollinen siitä, että olen saanut olla täysin terveenä koko elämäni ajan, sanoo Eero.

  Minulta (kirjoittajalta) itseltäni on usein kysytty, kuinka pitkään "vanha isäntä" edelleen "johti" yhtiötä eläkkeelle jäämisen jälkeenkin, kuten ehkä tilanne aika usein sukupolvenvaihdoksen jälkeen on. Eeron tapauksessa vastaus on: ei päivääkään! Eero aidosti kiinnostuneena sivusta seurasi ja antoi meidän poikien tehdä omat ratkaisumme.

  Eläkepäivinään Eero Uusimäki laajensi perspektiiviään elämään ja maailmaan matkustelemalla ja seuraamalla tiiviisti kehityksen edistymistä. Näköalapaikka oli lähellä, kun pojat jatkoivat töitä ja kehittivät yrityksen nykyaikaiseksi metalliteollisuuden yritykseksi omine tuotteineen, joiden varjoon omana aikakautenaan niin tärkeät alihankintatyöt ovat jääneet.   Lappajärven Vuoden Yrittäjäksi Eero Uusimäki valittiin vuonna 1985 ja Suomen Yrittäjien keskusliitto myönsi hänelle Kultaisen Yrittäjäristin vuonna 1988.

Lappajärvellä Tammikuussa 2006.