Uusimäen Konepaja Ky:n perustaja Eero Uusimäki

Eero Uusimäki, synt. 12.01.1926

  Vuonna 1953 ilmestyi outo valoilmiö Lappajärvelle, kirkonkylän jälkeen toiseksi suurimman kylän Itäkylän "Uudellemäelle", kuten paikallinen sanonta kuuluu. Siniset valokiilat halkoivat pimeää, heräävää kylää. Verhojen raosta kurkistelijat näkivät, kuinka seppä-Eeron pajan ikkunoissa ja ovenraossa välkähteli ja savusi. Tietämättömät luulivat pahan onnettomuuden sattuneen, mutta päivän mittaan selvisi, että Eero Uusimäki oli hankkinut pajaansa hitsauslaitteet. Eero osti muuntajan naapuripitäjästä, sivukylästä niinikään. Laite oli "omatekoinen" prototyyppi, jota Eero käsistään taitavana kehitti lisää rakentamalla maajohtoon säätimen, jonka avulla muuntajalla pystyi tekemään monipuolisempia hitsaustöitä. Sama laite palveli pitkään ja sitä käytettiin myös vesijohtojen sulattamiseen. Voimavirtaa ei siihen aikaan ollut joka talossa, joten sitä lainattiin: pitkällä riu´ulla nostettiin rautakoukku kaapeleineen lähimpiin avojohtoihin ja niin saatiin sähköä koneeseen. Silloinen, ja edelleen toimiva paikallinen sähköyhtiö, Vimpelin Voima, ei pitänyt tätä mitenkään pahana asiana. Pääasia että vesi virtasi paukkupakkasillakin.

  Sepän työ olikin näinä teollisen murroksen vuosikymmeninä koneiden ja laitteiden kehittyessä haastavaa, vaihtelevaa ja joskus hengenvaarallistakin. Kerran pajan pariovet lensivät "kakkosnelos-lukosta" huolimatta selälleen, kun Eero hitsasi 60-luvun lopulla Rambler-taksin bensiinitankkia. Asiakas kun ei ollut tankkia tyhjentäessään toiminut aivan sepän ohjeiden mukaan, niin seurauksena oli räjähdys, josta Eero onneksi selvisi pienin palovammoin.

  Metallialan yrittäjän taipaleella tarvittiin monenlaista tietämystä, joten Eero aloitti opinnot ensin Äänekosken mieskotiteollisuuskoulussa 1949 ja sen jälkeen valtion maatalousseppäkoulussa Ypäjällä. Suoritettuaan molemmat koulunsa niiden priimuksena kiitettävin arvosanoin Eero toimi seppänä Jalasjärvellä ja Lapualla kunnes rakensi omin varoin, pankki kun ei hakijan köyhyyteen vedoten myöntänyt lainaa, ensimmäisen oman pajansa kotipihalleen Nyy-Ammesmäelle eli Uusimäelle. Paikalle, jossa Eevertille ja Senjalle oli syntynyt tammikuun 12.päivänä 1926 poikalapsi, tuleva maatalousseppä ja metallialan yrittäjä, joka ei koskaan tulisi tuntemaan omakseen sanaparia "antaa periksi".

- Kouluista palattuani aloin innolla kengittää hevosia, raudoittaa rekiä ja tehdä kaikenlaista sepäntyötä. Hirsinen paja oli aika alkeellinen. Oli sentään sateensuoja, vuotavat nahkapalkeet ahjossa, viilapenkki ja alasin. Pihtejä ja muita käsityökaluja onneksi tein koulussa ja niitä on runsaasti vieläkin käyttökuntoisina tallessa, eli ikuinen takuu kuten nykyajan työkaluillekin luvataan. Pajani sai kyläläisten suosion, hevosia tuli naapuripitäjistäkin. Toimin tässä pajassa noin kaksi vuotta, tienaten mm. ensimmäiset kihlarahat joulunaluskihlojani varten, Eero Uusimäki muistelee.

  Maaseutu ja maatalous muuttuivat tuolloin nopeasti hevossahrasta, sänkiaurasta ja puukarhista pikkuvalmettiin, ferkkuun ja zetoriin, joten pajaakin oli kehitettävä. Eräs kyläläinen on muuten kertomansa mukaan joutunut purkamaan oman zetorinsa pienempiin osiin saadakseen sen ylös koneen upottua savikuoppaan. Kovalla maalla taas voimakone kasaan ja taskussa olleen bensasytkärin "kaasujen" avulla parilla zetorin potkulla takaisin kotiin. Lieneekö hiukan hyvänmiehenlisää tarinassa, mene ja tiedä...
  Mutta asiaan: Eero hankki pajaansa smirkkelin ja ahjoon sähköllä toimivan lietson. Eero rakensi itse myös tänäpäivänäkin toimivan konevasaran, josta isoisä tosin epäillen sanoi, että siitä tulee kolmensadan markan susi. Sen verran ne vasaran valurautaosat maksoivat silloin. Ei tullut susi siitä vasarasta, vaan palveli mm. maakunnankuulujen auranvaarnojen takojana vuosikymmeniä. Nykyisin tuo konevasara ei enää ole tuotantokäytössä, mutta toimii yhä, kuten ahjokin! Nuo auranvaarnat Eero muuten teki täysin merkkikohtaisesti sopiviksi kehittämiensä kaavojen avulla, itse auroja ei tarvinnut pajalle rahdata. Samalla periaatteellahan toimitetaan myös nykyiset JAKEn tuotteet, joten lieneekö "sukuvika"...

  Auranvaarnoihin liittyen minulla (kirjoittajalla) on myös omia kokemuksia. Muistan jo pikkupoikana ihmetelleeni, kun Eero hitsasi puikolla vaarnaa, käänsi päänsä asiakasta kohti, nosti maskin ylös ja alkoi keskustella asiakkaansa kanssa. Ja puikko paloi kokoajan tehden saumaa juuri siellä missä pitikin! "Lankahitsarisukupolvelle" täysin saavuttamaton tilanne...

Lappajärvellä Tammikuussa 2006.

Oikeus muutoksiin pidätetään.